--

mitään uutta
en kuitenkaan ole oppinut

.

en yritä väittää,
että meidän pitäisi viettää jokainen yö
yhdessä
mutta jostain syystä tämä yö
tuntuu erityisen huonolta olla erillään

minussa on monia asioita joita et saa,
eikä sydämeni valitettavasti kuulu niihin

nähdessäni sulkia haluaisin pakata ne kirjekuoreen
ja lähettää sinulle

olen alkanut kirjoittaa runoja
kuittien kääntöpuolille ja seiniin; mietin
ihmisiä jotka eivät halua olla
ihmisiä jotka odottavat
liikennevaloissa vaikka autoja ei näy,

seison aloillani,
ja koska onnellisia tarinoita ei ole,
lienee tämäkin surullinen

se on sääli et me ei seota yhdessä

runoa
minulta pyysit ja sen sinulle kirjoitan;
myöhässä olen kenties ja minä
olen pahoillani
(kun en muuta osaa),
mutta

tiedäthän
että jos ei olisi muuta kuin tuoksusi
liinavaatteissa ja muita semmoisia asioita,
en liikahtaisikaan

(ehkä sydämeni on kiivas ja hymyni
nopea
mutta oikeastaan olen kirjoittanut näitä runoja
joskus useammankin)

en oikeastaan halunnut lähteä

en oikeastaan halunnut lähteä
metsä oli hiljainen, humiseva
ääretön avaruus ympärilläni
kaikki liikkui, puut minun sydämeni villi syke,
Luojani anna minulle anteeksi
kaikki kiertyi kohti keskipistettä, hänen pulssinsa ranteen sisäpinnalla, tunsin
kaikki liikkui, kiertyi kohti todellisuutta
hänen ruumiinsa minun ruumiini, niin kovin yhtä en
voinut
sille
mitään

Luojani, anna minulle anteeksi:
en oikeastaan halunnut lähteä

maatilkuista kotitiloista pimeistä metsistä

joskus kaipaan sua tosi paljon,
talviseen kaupunkilähiöön, sen
tunkkaisen yksiön parvekkeelle
piirtämään kuvia jäätyneeseen lasiin

toisinaan kaipaan sua
valvomaan kanssani aamuöitä,
hymyilemään, puhumaan
paljon tai vähän

karkaamaan kävelylle
ilman käydessä liian raskaaksi