se on sääli et me ei seota yhdessä

runoa
minulta pyysit ja sen sinulle kirjoitan;
myöhässä olen kenties ja minä
olen pahoillani
(kun en muuta osaa),
mutta

tiedäthän
että jos ei olisi muuta kuin tuoksusi
liinavaatteissa ja muita semmoisia asioita,
en liikahtaisikaan

(ehkä sydämeni on kiivas ja hymyni
nopea
mutta oikeastaan olen kirjoittanut näitä runoja
joskus useammankin)

en oikeastaan halunnut lähteä

en oikeastaan halunnut lähteä
metsä oli hiljainen, humiseva
ääretön avaruus ympärilläni
kaikki liikkui, puut minun sydämeni villi syke,
Luojani anna minulle anteeksi
kaikki kiertyi kohti keskipistettä, hänen pulssinsa ranteen sisäpinnalla, tunsin
kaikki liikkui, kiertyi kohti todellisuutta
hänen ruumiinsa minun ruumiini, niin kovin yhtä en
voinut
sille
mitään

Luojani, anna minulle anteeksi:
en oikeastaan halunnut lähteä

maatilkuista kotitiloista pimeistä metsistä

joskus kaipaan sua tosi paljon,
talviseen kaupunkilähiöön, sen
tunkkaisen yksiön parvekkeelle
piirtämään kuvia jäätyneeseen lasiin

toisinaan kaipaan sua
valvomaan kanssani aamuöitä,
hymyilemään, puhumaan
paljon tai vähän

karkaamaan kävelylle
ilman käydessä liian raskaaksi

Lukoista

Joskus
tekisi mieli vain sanoa kiitos,
tämä oli hienoa ja tulee olemaankin,
ja sulkea ovi perässään.

...

Joo joku päivä tajuan metonymian. Siihen asti saatte kärsiä.

-

Kaduilla kulkee vittuja
leveät hymyt
vaatteet paljastavat enemmän kuin peittävät,
peittävät liikaa

kosteus valuu huulista alemmas,

kipupisteitä
keveät hymyt
ota minusta kiinni

juuri niin,
(----)juuri niin.

Runoista

Tänään
ihan äkkiä
tajusin, että runoni ovat kamalan... rajoittuneita. Polkevat samoja asioita, toistavat. Eivät tee mitään, kuluttavat samaa sanalähdettä. Ovat vain.
Tänään myös: kirjoitin paljon runoja. Aika paljon. Kuuntelin esseistiä ja keksin joka sanasta uutta, lisäksi raapustin jotain sointukaavakasta yleisesti. Oli hauskaa.

-

Uskominen on happea
kalkkeutuneet verisuonet sykkivä elämä
valtimot, laskimot
Sinun uskosi kulkee ihoni alla,
toive paremmasta huomisesta pitää suoneni vielä ehjinä
ja luotto maailmaan saa sydämeni hakkaamaan
kuin viidakkorummun

Aamiainen vuoteeseen

Ehkä jollain aika monennella kerralla osuin oikeaan salasanaan (jep, jota en taaskaan enää muista), ja siten voin muistaa teitä runosella jonka raapustin yhteiskuntahistorian luennolla. Jippeij.
Tällekin tarvitsisi keksiä jokin tarkoitus.


-

Kuin heräisi
pitkästä unesta
ilman häntä on helpompi hengittää
elämänliekki
savuke ei takkatuli
eikä maailmanrauhaa tarvita

Tänään

No angst. Mutta ehkä tämän yksilön jaksaisi joskus saada toimimaan. Tai sitten alan kirjoittaa sonetteja. Yksi kai oli kesken.

-

Tänään en halua pelastaa ketään
tänään en halua tuntea mitään

on sieluuni räjähtänyt vedenvihreä kivi
on mieleeni iskenyt kaamos ja kiukkuisuus

tänään en halua katsoa liikennettä suojateillä
tänään en halua nähdä junia