Runoista

Tänään
ihan äkkiä
tajusin, että runoni ovat kamalan... rajoittuneita. Polkevat samoja asioita, toistavat. Eivät tee mitään, kuluttavat samaa sanalähdettä. Ovat vain.
Tänään myös: kirjoitin paljon runoja. Aika paljon. Kuuntelin esseistiä ja keksin joka sanasta uutta, lisäksi raapustin jotain sointukaavakasta yleisesti. Oli hauskaa.

-

Uskominen on happea
kalkkeutuneet verisuonet sykkivä elämä
valtimot, laskimot
Sinun uskosi kulkee ihoni alla,
toive paremmasta huomisesta pitää suoneni vielä ehjinä
ja luotto maailmaan saa sydämeni hakkaamaan
kuin viidakkorummun

Aamiainen vuoteeseen

Ehkä jollain aika monennella kerralla osuin oikeaan salasanaan (jep, jota en taaskaan enää muista), ja siten voin muistaa teitä runosella jonka raapustin yhteiskuntahistorian luennolla. Jippeij.
Tällekin tarvitsisi keksiä jokin tarkoitus.


-

Kuin heräisi
pitkästä unesta
ilman häntä on helpompi hengittää
elämänliekki
savuke ei takkatuli
eikä maailmanrauhaa tarvita

Tänään

No angst. Mutta ehkä tämän yksilön jaksaisi joskus saada toimimaan. Tai sitten alan kirjoittaa sonetteja. Yksi kai oli kesken.

-

Tänään en halua pelastaa ketään
tänään en halua tuntea mitään

on sieluuni räjähtänyt vedenvihreä kivi
on mieleeni iskenyt kaamos ja kiukkuisuus

tänään en halua katsoa liikennettä suojateillä
tänään en halua nähdä junia